#1411
Antti Tiainen
Avainmestari

      Istun parhaillaan Helsinki-Singapore lennolla. Matkaa määränpäähän on vielä rapiat 9h niin ehtii hyvin jotain kirjoittelemaan.

      Jotenkin aina öisin pääsee syvemmälle ajatuksissa ja tulee muisteltua menneitä ja myös suunniteltua tulevaa.

      Ajattelin omistaa tämän kirjoituksen edesmenneiden isovanhempieni muisteluun, jotka rakastivat kortin pelaamista. Heillä oli suuri vaikutus siihen, että itsekin ajauduin tämän lajin pariin.

      Synnyin Kuopiossa 1986, olin neljän vanha kun muutimme äitini kanssa Savonlinnaan. Minulla ei ole sisaruksia ja lähes aina kun tarvitsin hoitopaikkaa menin isovanhempieni luokse maaseudulle, joka sijaitsi vajaan 20km päässä Savonlinnan keskustasta. Myös lapsuuteni kesistä vietin valtaosan samassa paikassa.

      Mummolassa tuli paljon puuhailtua kaikenlaista, mut yksi asia oli ylitse muiden eli korttipelit. Olin peleissä mukana niin nuoresta asti kuin muistan. Suosituimmat pelimuodot oli 5-kortin ostopokeri ja Ramina.

      Se oli tärkeää, että peleissä täytyi olla aina oikeata rahaa pöydässä eikä mitään tulitikkuja. Mummo antoi aina minulle pennejä ja markkoja joilla pääsin osallistumaan peliin. Kun oli sitten kotiinlähdön aika mummo antoi minulle kolikoita taskuun, jotka oli käärinyt talouspaperin sisään.

      Vaikka olimme vain kolmestaan paikalla niin saatoimme pelata läpi päivän aina yöhön asti. Pappa yleensä sanoi minulle ”mäne Antti houkuttelemaan mummo peleille”. Harvoin siinä suurempaa houkuttelua tarvittiin kun kortit oli jo ilmassa.

      Pelaaminen oli tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Mummo ja pappa nukkuivat omakotitalon eri kerroksissa sekä riitelivät aina. Mutta kun pelit alkoivat niin nauru raikui ja kaikilla oli hauskaa.

      Kun talossa oli muita vieraita yökylässä niin illat seurusteltiin pelipöydän ympärillä. Ellei joku osannut pelata niin opetettiin. Sama pätee edelleen, että oppimiseen löytyy motivaatiota kun hieman joutuu alkuun oppirahoja maksamaan. Se ei käynyt ikinä päinsä, että joku paikallaolijoista ei osallistunut peleihin.

      Tiedän, että pappa otti aikanaan paljonkin alkoholia. Minun nähden tosin erittäin harvoin muutamia saunakaljoja enempää. Yhden kesäyön kyllä muistan kun pelit oli jälleen venyneet pikkutunneille asti. Papalla kaatui viinat pelipöydälle ja hän itse lensi penkiltä selälleen maahan. Pelit oli siltä illalta ohi ja mummon kanssa kannettiin isäntä sänkyynsä nukkumaan.

      Papan sanontoja pelipöydässä on myös jäänyt hyvin mieleen:

      ”annetaan sakin hivutusta”

      ”ruudut suuret sano lasimestari”

      ”pattaa ne on paan jalatkin”

      ”herttuutti hyvä isä lapsiaan”

      ”Nyt puristele munia kun pihistetään tämä”

      Isovanhemmilla oli aina perjantaisin ”kaupunkipäivä” eli silloin käytiin kaupungista ostamassa viikon ruuat. Kauppareissu oli nopeasti tehty  ja loppuaika pelattiin RAY:n pelikoneita kunnes iltapäivällä oli aika lähteä takaisin kotiin. Näin jälkeenpäin sitä on tajunnut miten koukussa he olivat pelikoneisiin.

      Eihän tämä itsellenikään toiminut hyvänä mallina tietenkään. Vähän kun omaa rahaa sain niin kaikki oli nopeasti pelikoneisiin painettu. Kyllä sitä muistaa monia urheiluseurojen pelimatkojakin. Usean päivän reissu ja ensimmäisellä pysähdyksellä huoltoasemalle kaikki rahat pelattu mitä oli kotoa saanut mukaan.

      Kävin vielä monesti aikuisenakin mummoa ja pappaa auttamassa kaupunkipäivinä. Papalla oli sota-aikoina mennyt näkö todella heikoksi. Tuohon aikaan hän oli jo lähes sokea. Silti piti toki pelikoneita vielä pelata avustajan kanssa.

      Kerrankin menin täysi-ikäisenä ravintolaan mukaan. Ensin tiskille ”kossusprite ja pojalle tuoremehu” ja sitten pelikoneelle. Minä painelin nappuloita tuoremehu kädessä ja kerroin mitä tapahtuu samalla kun sokea pappa hörppi kossuaan.

      Isovanhemmilla oli myös korttirinki, joka kokoontui 1-2 kertaa kuukaudessa pelaamaan. Vuorotellen jokainen järjesti pelit kotonaan. Porukka koostui pääasiassa eläkeläisistä muutamaa hieman nuorempaa lukuunottamatta.

      Noissa peleissä pelattiin aina 5-kortin ostopokeria. Minäkin pääsin hyvin nuorena noihin peleihin mukaan ja muistan edelleen miten jännittävää se oli. Olihan se aivan erilaista kun mummon ja papan kanssa normaalit pelimme. Äiti ei tosin tykännyt kun kuuli minun osallistuneen näihin tapahtumiin.

      Viime viikolla kuulin, että viimeinenkin tämän ringin pelaaja oli kuollut. Nyt on taas vanha porukka kasassa taivaallisen pelipöydän ympärillä.

      Se oli sitä aikaa se. Ei varmasti parasta kasvatusta pienelle lapselle. Ajat on kuitenkin muuttuneet tässäkin asiassa. Itse muistelen edelleen suurella lämmöllä isovanhempiani ja kaipaan yhteisiä pelihetkiä.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta Antti Tiainen.
      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta Antti Tiainen.
      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta Antti Tiainen.
      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta Antti Tiainen.