#1567
Pingviini
Avainmestari

      Muuttoo, purkuu, Euroopassa tuuli, duunii duunii samaa vanhaa.. sekä LOMA

      On muuten jo 3. asunto peräkkäin johon muutan ilman että sitä olin etukäteen nähnyt muuten kuin kuvissa.
      Pakkaus oli onneksi aika nopeaa kesän jäljiltä kun yli puolet kamoista oli valmiiksi jo pakattuna. Pakukin löytyi nopeasti vuokralle huimaan 25e/vrk hintaan ja Valenciasta ajoi Alicanteen vain 2h nättejä maisemia. Lipevä asunnonvälittäjä oli alhaalla meitä odottelemassa ja näyttämässä paikkoja ja seuraavana aamuna paku kohti Valenciaa. Olin jättänyt skootterin aivan autonvuokrausfirman viereen josta sitten pääsi kivasti ja rennosti ajelemaan pieniä teitä kohti Alicantea. Melkein, muttei ihan..

      Perus 1h kesti päästä ensin tielle joka haluttiin kun Google Maps vähän ohjasi miten sattui. Ei sentään jouduttu taksia tilaamaan meidän eteen ajamaan kuin Bandungissa (Indonesia) konsanaan joskus 13v sitten. Ja tuuli aivan perkeleesti. Ranskassa oli muistaakseni mitattu 53 m/s samana päivänä, mutta täällä oli vain reilua 20 m/s, joka ei kyllä ollut kivaa eikä hauskaa. Pienemmillä teillä metsän tai appelsiinipuiden seassa pystyi ajamaan normaalia vauhtia ja rystyset vain hieman valkoisina, mutta pääteillä 80-90kmh rajoituksilla pahimmillaan vauhti putosi 25kmh useammankin kerran kun mopo heittelehti ihan kunnolla.

      pikkuteillä oli kiva ajella

      Onneksi pääteilläkään ei paljon ollut liikennettä, mutta enemmän on liikenteessä tainnut pelottaa vain Sihanoukvillestä Phnom Penhiin minibussilla mennessä, jos silloinkaan. Ei käynyt mielessäkään jotain tuulilukemia katsoa ennen reissuun lähtöä. Olisi matkasuunnitelmat muuttuneet. Tuulesta on sentään ollut se hyöty että kämpässä olevat reiät on saatu helpommin paikallistettua ja todella ystävällinen vuokraemäntä tulee yleismies-Pacon kanssa niitä myöhemmin korjaamaan. Ovet heiluvat ja talvella olisi kivaa kun ei olisi kämppä aamuisin aivan jäässä.

      Todella mukavaa toki on ollut vihdoin asettua jonnekin kun tässä on kaupunkien väliset vertailut tehty ja tänne päädytty. Makrosijainti on aivan super, mikrossa on vielä sulateltavaa kun alue on aika kuollut. Mutta näkymät kyllä antavat paljon anteeksi.

      aurinko nousee

      Välimerimaisemien lisäksi näkyy puuston yli kaupunkiin asti ja läpitalon auringonpuoleisessa päädyssä on aina valoisaa. Todellinen poikkeus pitkien käytävien ja pimeiden espanjalais-luukkujen joukossa. Kesällä saattaa tulla hitusen kuuma mutta joku ilmastointilaite lienee hommattava jotta voi ainakin nukkua.

      Kiva kun asunnosta näkyy sekä auringonnousu että -lasku :)

      Muuton ohessa olen ensimmäisen Alicante-viikon aikana tehnyt sivuston viilausta ja bugien poistelua, palannut 3pv tauon jälkeen takaisin töihin ja pari kertaa ehtinyt jo käydä padeliakin pelaamassa. Lähin keskus on onneksi Bela(stequin) Center joka on tosi kiva ja hyvä, ja siellä oli viimeksi enemmän porukkaa bissellä kuin kentillä :D ensi torstaiksi pääsen jonnekin 3 kentän karkeloihin jotka kuulostivat siltä että pitäisi varmaan jättää mopo kotiin ja tulla suosiolla pikaratikalla paikalle. Kunhan saan kirjat tänne pitää lähteä kyselemään ehkä koutsauksen perään kun tuolla on turreilla muistaakseni tuplahinnat valmennuksissa. Keväällä aika paljon sain uusia ideoita hyvältä koutsilta, mutta nyt on taas vanhat huonot tavat nostaneet entistäkin enemmän päätään. Sama juttu kyllä joka hommassa jos ei keskity :)

      Suomesta on tänään tulossa viikoksi vieraita ja ollaan vuokrattu Alicantesta hiukan etelään iso villa viikoksi. Kelit näyttävät todella kivoilta, sellaista 22-26C ja auringonpaistetta ja ohjelmaa ei ole liikaa (EDIT: kyllä sitä lopulta aika paljon tuli..) joten on kivan kaiken tämän kiireen jälkeen pitkästä aikaa kunnolla rentoutua ja yrittää jättää “äly”laitteet edes laittamatta päälle kuin hetkeksi päivittäin. Tähän tämän kirjoittaminen antanee heikolle selkärangalleni vähän tukea.

      Tämän tekstin sain aikaan jo tiistaina, mutta en ehtinyt kuvia uppailla eikä lomalla ole ehtinyt ottaa ennen tätä päivää paljon iisisti ennen tätä päivää kun alkaa vauhti jo hyytymään ja autot jäävät kerrankin koko päiväksi parkkiin.

      PS. Ylläpito voisi katsoa saisiko foorumiin preview’n.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta sitten Pingviini.
      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta sitten Pingviini.
      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta sitten Pingviini.